Sergey Markov: Rakastan Suomea

Ensin olivat muumit ja sitten suomalainen hevirock. Kesät mansikkapitäjässä ovat vain vahvistaneet Sergey Markovin Suomi-rakkautta.

– Rumba, Allegro, Malvina, Sonata, pidän kaikista. Ja klassikko Honeoye, Sergey
Markov luettelee.

Kyse on mansikkalajikkeista, niistä maistuvimmista. Niitä tahtoo silloin tällöin kadota
suuhun samalla kun kopatkin luonnollisesti täyttyvät. Sergey poimii mansikoita Nenosen
mansikkatilalla Suonenjoella jo kahdeksatta kesää. Useana vuonna myös vaimo Olga on
ollut mukana poimimassa marjoja ja istuttamassa taimia.

Alun perin Sergey halusi töihin Suonenjoelle hankkiakseen rahaa. Nykyään savolainen
pikkukaupunki houkuttelee jo muutoinkin.

– Suonenjoki on hiljainen ja kaunis paikka. Täällä on hyvin puhdas ilma. Ihmiset hymyilevät, ja kaupassa tuntemattomatkin sanovat terve.

Sergeyn vuolaat kehut eivät koske vain mansikkapitäjää. Hän nauraa jo lapsena ihastuneensa muumeihin ja teininä Amorphis, Korpiklaani ja muut metalliyhtyeet
villitsivät. Nykyään myös suomalainen kirjallisuus kiinnostaa, erityisesti Arto Paasilinna, jonka Jäniksen vuosi -teoksen Sergey on lukenut venäjänkielisenä käännöksenä kolmesti. Kun häneltä kysytään, miksi hän lähtee lomallaan Suomeen töihin, on
vastaus valmiina.

– Rakastan Suomea!

Kuva Useana vuonna myös Sergeyn vaimo Olga on ollut poimimassa mansikoita.

Sergey Markov asuu Valko-Venäjällä, maan pohjoisosassa sijaitsevassa Vitebsk’ssä. Se on maan neljänneksi suurin kaupunki. Sergey kutsuu sitä taiteen pääkaupungiksi, josta
hänen on hyvä ammentaa aiheita tv-ohjelmaansa.

– Joka ilta tapaan mielenkiintoisia ihmisiä, taiteilijoita ja historioitsijoita.

Kulttuuriohjelman lisäksi Sergey pyörittää kokkausohjelmaa, jossa hän ystävänsä kanssa
laittaa ruokaa ja laulaa folklauluja. Myös oppaan työt ovat tuttuja.

Kotimaan töiden vastapainoksi Suonenjoen kesät aikaisine herätyksineen, loputtomine
mansikkariveineen, auringonporotuksineen ja vesisateineen ovat Sergeyn sanoin ”kovaa
mutta hyvin hauskaa aikaa”. Hauskan siitä tekevät muut, lähinnä Venäjältä ja Ukrainasta
kotoisin olevat poimijat, jotka ovat käyneet vuosien myötä tutuiksi.

Noin parin kuukauden kesäpestin aikana ehtii käydä ongella, kokkailla kalaherkkuja ja saunoa. Lähitienoo teineen ja puineen tuntuu melkein kodilta. Poimijat ovat käyneet tutustumassa seutukuntaan laajemminkin, he ovat vierailleet muun muassa lähikaupungeissa, Etelä-Konneveden kansallispuistossa ja Orinoron rotkolla.

Kun pääsato on poimittu, tilan isäntäpari, Juha Nenonen ja Alexandra Bogolyubova, järjestää poimijoille juhlat. Silloin he laittavat yhdessä ruokaa, pelaavat pihapelejä ja tanssivat. Ja lopulta kyynelehtivät.

– Juhlan jälkeen ihmiset alkavat lähteä kotiin. Silloin monet itkevät, koska mansikkaperheemme eroaa kokonaiseksi vuodeksi. Tämä ei ole vain työtä, vaan myös hauskanpitoa ja koskettavia hetkiä.

Sergey Markov ei vielä tiedä aikooko hän jatkossa töihin mansikkatilalle, sillä haave on
suuremmasta.

– Minulla ja vaimolla on unelma, että asuisimme vakituisesti Suomessa.

Teksti Sari Toikkanen | Kuvat Sari Toikkanen ja Sergey Markov
Tarina on osa Monipaikkaisuuden monet kasvot -julkaisua